Mutruhuuli

 Eilen paleltiin Riston kanssa ulkotreeneissä. Tai minä palelin, Risto ei.

Ja oikeastaan en palellut minäkään kun kaksi takkia oli päällekkäin. Vaan olihan kolea keli, pienessä tihkusateessa. Kyllä tämä on jo sitä rakkaudesta koiriin en voi edes sanoa että rakkaudesta lajiin. Jatkuvan huonon omantunnon tukahduttamista. Kun koskaan ei kerkeä mitään tarpeeksi. Käydään edes tokotreeneissä. Oikeasti ahdistaa kamalasti (tämäkin) kun ei koirien kanssa tarpeeksi kerkeä rämpimään metsissä. Ei tekemään sitä eikä tätä.

Cindy teki Ristosta melkoisen hienon puukalikan.

Tänä aamuna Vikapalaan hierottavaksi.

"Kuuletko virtahevon tuhinan?"
Kerttu oli melkoisen hyvässä kunnossa, muutama pikku jumi. Ei mitään isoa.

Risto olikin sitten jumissa, hyvin jumissa.
Korvien putsaus "taistelut" ja suolistotulehdus saattoivat olla osasyynä.

Musta huppari ei ollut ihan se paras valinta.

Tuon alahuulen saa hyvinkin mutruun kun mielen pahoittaa. Niin samanmoiset ja niin totaalisen erilaiset. Ja joskus jopa kysytään miten erotan koirani toisistaan?