Mitäs me metsästäjät

Valkovuokot ovat totaalisesti valmiit.

Lomapäivän kunniaksi, Saimin ja Eeliksen kanssa kaksin.

"Siinä se kaksi menee, missä yksikin". 

Saman jäljen nuuskuttaminen ainakin sujuu.

"Silmät on sillä sikkuralla ja lentää se päivänkakkaralla.."

Eeliksen halipula kesken lenkin.

Reinon ja Riston kanssa harjulla.
Miksiköhän koiran mielestä paras keppi on se,
missä on kamalasti tikkuja joka suuntaan?
Sanoisin että sattuu kun tuolla huitoo menemään.

Kotia kohden.

Kerttu, tuon onnentyttö.
Pääsi ihan yksin tai siis kaksin kun minä olin mukana.
Ripijalkaa ja päättäväisesti päätti lenkkisuunnan.

Harmillista kun kuvista ei näy niin hyvin, onko tässä möyrinyt villisiat (kyllä eilen Perttulan pelloilla juoksenteli 4, Röykän suuntaan) vai peurat?
Ihan peurojen makauspaikoilta nuo eivät näytä.

Kas, korvasieni. Onneksi oli pussi mukana.
Samalla reissulla saalistimme 2 palautustölkkiä, silkkaa voittoa koko lenkki.

Tuli mieleen koiran muisti.
Eilen kun lähdimme etsimään kätköjä Reinon ja Saimin kanssa.
Muut jäivät tarhoihin. Annoin täytetyt puruluut. Saimi tämän näki.
Reissun jälkeen Saimi otettiin suoraan sisään. Ja niin kamalan levoton.
Tuijotteli (kumma kyllä ei potkinut) ovea.
Vihdoin ja viimein kun pääsi ulos, paineli välittömästi tarkistamaan molemmat tarhat. Tarkastuskierroksen jälkeen vasta rauhoittui.
Luut huuteli, vaikka kaikki oli jo syöty.

Silloin kun Kerttu söi kovasti kakkaa.
Sain estettyä ja kiellettyä kun muut kakkasi. Vaan takaisinpäin tultaessa ketku Kerttu ne napsi, salaman nopeasti. Koira muisti, minä en.